Tiesitkö, että lihavuus
on sairaus siinä missä muutkin?

Lihavuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa elimistön rasvavarastot ovat kasvaneet mittoihin, joissa niistä voi olla terveydelle haittaa (1). Sairaus yleistyy joka puolella maailmaa, ja lihavien osuus väestössä on liki kolminkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana. THL:n tilastojen mukaan suomalaisista aikuisista lihavia on noin joka viides. (1–3)

Vuonna 1997 Maailman terveysjärjestö lisäsi lihavuuden kroonisten sairauksien luetteloon yhdessä diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien kanssa. (4)

Paitsi että lihavuus itsessään on sairaus, se lisää myös muiden sairauksien, kuten verenpainetaudin, korkeiden rasva-arvojen, sydän- ja verisuonitautien, tyypin 2 diabeteksen, syövän ja niveliin kohdistuvan kuormituksen aiheuttamien vaurioiden riskiä. Lihavuus on myös yhteydessä psyykkisiin ja sosiaalisiin komplikaatioihin, kuten masennukseen ja leimautumiseen. (1)

Mitä kroonisella sairaudella tarkoitetaan?

Krooninen sairaus on tavallisesti sairaus, josta ei voi kokonaan parantua ja jonka hoidossa keskitytään siksi sairauden aiheuttamien oireiden helpottamiseen. Termillä krooninen sairaus voidaan myös viitata sen toistuvaan ilmentymiseen tai pitkäaikaisuuteen. Lihavuus on krooninen, mutta hoidettavissa oleva sairaus. (5)

Mitä stigmatisoinnilla tarkoitetaan?

Stigmatisointi tarkoittaa ihmisen tai ihmisryhmän tietyistä ominaisuuksista johtuvaa huonoa kohtelua tai syrjintää. Monet lihavuudesta kärsivät ovat joutuneet syrjinnän kohteiksi tai heitä on kohdeltu huonosti sairautensa vuoksi. (6)

Laske oma painoindeksisi

Laske helposti, miltä oma paino-pituussuhteesi näyttää.


Painoindeksi (BMI) alle 18,5

Painoindeksisi on alle 18,5. Painat siis vähemmän kuin pituuteesi nähden olisi terveellistä. Kysy neuvoa terveyskeskuksesta, jotta voit jatkossakin hyvin.

Painoindeksi (BMI) 18,5–24,9

Painoindeksisi sijoittuu alueelle 18,5–24,9. Olet siis normaalipainoinen. Syö terveellisesti ja pidä itsesi liikkeessä, niin painosi pysyy normaalina myös jatkossa.

Painoindeksi (BMI) 25–29,9

Painoindeksisi viittaa ylipainoon. Painat enemmän kuin on pitkällä aikavälillä terveellistä. Kysy neuvoa terveyskeskuksesta, jotta osaat tehdä muutoksia ruokailutottumuksiisi ja lisätä liikuntaa. Lääkärisi saattaa ehdottaa muutakin hoitoa.

Painoindeksi (BMI) 30–34,9

Painoindeksisi mukaan kärsit lihavuudesta. Lihavuus aiheuttaa pidemmällä aikavälillä riskin sairastua myös muihin sairauksiin. Näitä ovat mm. verenpainetauti, korkeat veren rasva-arvot, sydän- ja verisuonitaudit ja tyypin 2 diabetes. Hoitoon kuuluvat paitsi ruokailutottumusten muuttaminen ja liikunnan lisääminen, mahdollisesti myös lääkehoito. Keskustele lääkärisi kanssa erilaisista vaihtoehdoista.

Painoindeksi (BMI) 35–39,9

Painoindeksisi mukaan painosi on ylittänyt vaikean lihavuuden rajan. Se merkitsee, että sinulla on kohonnut riski sairastua liitännäissairauksiin, kuten verenpainetautiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen, ja rasva-arvosi ovat vaarassa nousta. Hoitoon voidaan sisällyttää jauhemainen vähäkalorinen erikoisruokavalio, painoa laskevat lääkkeet tai leikkaushoito. Keskustele lääkärisi kanssa, mitä voit tehdä, jotta voit paremmin jatkossa.

Painoindeksi (BMI) 40 tai yli

Painoindeksisi mukaan kärsit sairaalloisesta lihavuudesta. Se merkitsee erittäin suurta riskiä sairastua muihin sairauksiin, kuten verenpainetautiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen. Myös veren rasva-arvot ovat erittäin suuressa vaarassa kohota. Hoitoon voidaan sisällyttää jauhemainen vähäkalorinen erikoisruokavalio ja mahdollisesti painoa laskevat lääkkeet ja/tai leikkaushoito. Keskustele lääkärisi kanssa sinulle parhaiten sopivasta hoitovaihtoehdosta.

Painoindeksi (BMI) – painon ja pituuden välinen suhde

Tavallisin tapa määritellä lihavuus, ylipaino ja normaalipaino on laskea painoindeksi (BMI, body mass index). Se kuvaa painon ja pituuden välistä suhdetta ja lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. (4)

Raja-arvot, joita mm. Maailman terveysjärjestö käyttää, ovat suuntaa-antavia. Lihavuuden rajana pidetään painoindeksiä 30.

Painoindeksiin perustuvat raja-arvot (4)


Painoindeksi 18,4 tai alle

Henkilö on alipainoinen eli hänen painonsa on matalampi kuin olisi terveyden kannalta suotavaa.

Painoindeksi 18,5–24,9: Normaali paino
Normaali paino tarkoittaa painoa, joka painoindeksin perusteella on terveydelle hyväksi.

Painoindeksi 25–29,9: Ylipaino
Ylipainoisella terveysriskit ovat painoindeksin perusteella lievästi koholla.

Painoindeksi 30–34,9: Merkittävä lihavuus
Jos painoindeksi on yli 30, henkilö on lihava ja hänellä on kohtalaisesti kohonnut riski saada myös muita sairauksia.

Painoindeksi 35–39,9: Vaikea lihavuus
Vaikea lihavuus merkitsee jo vakavaa terveysriskiä.

Painoindeksi 40 tai yli: Sairaalloinen lihavuus
Sairaalloisessa lihavuudessa terveysriskit ovat erittäin suuria.

Viitteet:

  1. Yumuk V, et al. European Guidelines for Obestity Management in Adults, Obes Facts 2015;8:402-24
  2. WHO. Global Health Observatory data repository. Prevalence of obesity among adults, BMI ≥30, age-standardized estimates by country
  3. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lihavuuden yleisyys. https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleisyys
  4. WHO. Preventing and managing the global epidemic. Report on a WHO consultation on obesity, Geneva, 3–5 June 1997
  5. Käypä hoito -suositus. Lihavuus. https://www.kaypahoito.fi/hoi50124
  6. Puhl, Retal. Bias, discrimination and obesity, Obes Res 2001;9:788-805